Nyt on jo melkein yö kun ryhdyin tätä kirjoittamaan, sillä oli hetki aikaa pyöriä sohvalla ihan omissa ajatuksissa (tytär kipeänä jo unilla ja mies työreissussa). Tänään olen puuhastellut ikkunan karmien ulkomaalauksien parissa (edelleen), ja huomannut työn lomassa useasti ajatelleeni ystäviäni! <3 Tämä saattaa johtua myös siitä että viikonloppuna vietetään siskoni polttareita ja kokoonnume naisporukalla viettämään kivaa päivää ja iltaa hänen ystäviensä kanssa (muutama meidän yhteinenkin mahtuu joukkoon) ! Luvassa on siis vauhdikasta ohjelmaa lauantaille!

Itse sain niin sanotun parhaan ystäväni neljännellä luokalla. Siihenkin asti oli toki kavereita ollut, mutta se oli jotain muuta, todellista sielujen kohtaamista!! Tämä ystävä oli minulle kaikki kaikessa, olimme erottamattomat ja vietimme alkuun ala-aste aikoina lähes kaiken vapaa-aikammekin yhdessä, sekä kesälomilla vietimme aikaa toistemme kesämökeillä ja jopa jouluaattoja emme voineet olla soittelematta toisillemme mitä kumpikin sai lahjaksi jne. Kikatuksen määrä oli rajatonta! Elettiin siis vielä kultaista lankapuhelin aikaa ja voin kertoa että muistan tämän ystäväni lankapuhelin numeron yhä edelleen ulkoa! :)) Tämän parhaan ystävän ja tietysti muidenkin silloisten ystävieni kanssa sain turvallisesti kasvaa kohti aikuisuutta, ja tehdä niitä teini-ikäänkin liittyviä tyhmyyksiä ja rajojen koettelemuksia, tietäen että perheeni lisäksi minulla on ihania ja rakkaita ihmisiä ympärilläni. 

Mutta sitten, ylä-aste päättyi ja meistä kumpainenkin päätti lähteä jatko-opiskelemaan omia teitään. Tuli uudet ystävät opiskelujen saatossa, tuli ekat ensimmäiset vakavammat parisuhteet, muuttoja, jne...yhteyden pito meidän kahden välillä hiipui, kunnes jossain vaiheessa päättyi hiljaiseloon kokonaan. Välillä toki näemme nykyisin sattumalta kaupassa tai muualla, sillä kummasti kumpikin on muuttanut takaisin tänne kotiseuduilleen. Silloin jotenkin palaudun hetkellisesti takaisin teini-ikään, ja meidän kahden kikattelu kaupan nurkalla tuntuu hyvin luonnolliselta. Aina sovitaan että nyt nähdään ja käydään kahvilla, mutta koskaan sitä päivää ei ole vielä tullut. Emme varmasti enää aikuisina osaa olla yhdessä ja ystävystyä uudelleen, mutta sydämessäni on aina erityinen ja muistoja täynnä oleva paikka hänelle! 

Olen huomannut että elämässäni on "käväissyt" paljon ihmisiä. mutta olen varma, että jokaisella on ollut minuun ja omaan olemiseeni jonkinlaista vaikutusta, tiedostinpa sitä itse tai en. Olen myöhemmin aikuisena yllättynyt siitä, keitä ihmisiä vierelleni oikeasti todellisiksi sydänystäviksi  ovat jääneetkään. Nämä ihmiset eivät välttämättä heti ole olleet edes minun hyviä ystäviäni tai ystäviä vuosien vuosien takaa, vaan aluksi lähinnä opiskelukaveri, kaveri toisesta koulusta, työkaveri, naapuri, mutta tästä sekalaisesta sakista on vuosien saatossa kehittynyt minun parhain ja rakastettavin ystävä joukkioni!! Kaikkiaan ystävikseni voin lukea viisi henkilöä, muut ovat minulle kavereita. Ystäväksi nimittäin luokittelen henkilön, joka tietää minusta kaiken (ja minä hänestä) ja kenelle voin kertoa aivan mitä vain tai olla ihan vain hiljaa. ystävään pitää ehdottomasti myös luottaa! He ovat kuin perheenjäseniä, joille oma koti on aina auki, vaikka ei olisikaan ehtinyt imuroida tai kammata sitä tukkaa...who cares!! Näillä ihmisillä on sydämessäni aivan erityinen ja tärkeä paikka. Ilman heitä olisin varmasti tehnyt monta väärää valintaa ja viettänyt monta yksinäistä iltaa. Lisäksi aika monet tyhmät jututkin olisi jäänyt kertomatta..tai kokematta.

"Ympäröi itsesi ihmisillä, jotka tekevät sinut onnelliseksi, ihmisillä, jotka saavat sinut nauramaan, jotka auttavat sinua silloin kun eniten tarvitset. Ihmisillä, jotka aidosti välittävät. He ovat arvokkaita ja ansaitsevat jäädä eämääsi. muut ovat vain läpikulkumatkalla."  -Karl Marx

Voin allekirjoittaa nuo yllä mainitut sanat täysin, ja juuri näin itsekkin ajattelen. Lisäksi voin sanoa että parhain ystäväni on myös oma aviomieheni. Eritavalla toki kuin naispuoliset, mutta hänen seurassaan olen varmasti kuitenkin täysin aidoimmillani, kaikkinen heikkouksineni ja vahvuuksinen. Kiitos siis hänelle! <3

Mielestäni ystävänpäivän ei tarvitse olla vain se helmikuun 14 päivä, silloinkin on toki spesiaali lupa hehkuttaa omia läheisiään, vaan on tärkeää muistaa ystäviään arjen keskellä silloin tällöin ja kysellä heidän kuulumisiaan. Itsellä ainakin välillä tuntuu että nyt on elämässä meneillään niin sanotut "ruuhkavuodet" meillä kaikilla, ja aikaa ei omien arkisten asioiden hoidon jälkeen paljon muuhun jää, tai ainakaan energiaa... tämä voi ehkä olla sitä kuuluista vanhenemista!?!

Vähän aikaa sitten kävin ystäväni luona kyläilemässä, ketä en ollut nyt kasvokkain pitkään aikaan tavannut. Kun olin lähdössä kotiin, tuli tämä ystäväni eteiseen ja halasi minua pitkään, kummallakaan ei siis ollut mitään murheita tai lohdutuksen tarvetta. Tästä aidosta kohtaamisesta jäin leijumaan loppu päiväksi, ja sain siitä hurjasti sisäistä energiaa! Nämä ihanat ihmiset ympärilläni, olen heistä todella kiitollinen! Muistetaan siis arjen kiireidenkin keskellä muistaa ystäviämme, vaikka ihan pienelläkin tavalla, vaikka ajatuksissa. <3